keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Vanha virkkauskirja

 Eilen, kun oli kova pakkanen, suuntasin kirpparille minimanin viereen.
Siellä tapasin vanhan tutun, Mary Oljen virkkauskirjan,
Eikö ole kumma, että kun saa hävitettyä kaikki jäljet ja hajutkin jostakin, johon on kyllästynyt, sitten kun tapaa sen taas, se on pakko ottaa mukaan, koska se on kuin kotiväkeä.
    Vein kaatopaikkakuorman lankoja 'Fidalle' ja nyt ostan kirpparilta lisää...
Tautinen mikä tautinen...
Virkkasin pikkuliina oikein ohjeesta! Piti laskea ja puratakin välillä, mutta kylläpäs kutkuttikin harmaita aivosoluja!
 Valkoinen lanka on niin herkullista ja lumi ja hanget hohtavat sen kanssa kilvan!
 Virkattuja peitteitä ja hartiahuiveja on kirjan nimi ja joku malttoi myydä sen 4 eurolla!
 Tuon pöydällä olevan liinan on virkannut kai minun tätini,en ainakaan minä.
 Tässä kuvassa näkee ulos, miten kirkkaasti aurinko paistaa lumihangille.
 Jatketaan harjoituksia. Siellä oli vielä pari samantapaista virkkauskirjaa. Menen nopeasti autolla käymään ja herkuttelen muillakin pikku ostoksilla.

Tästä näkee kuvion tarkasti.
 Vähällä ihminen saa vaihtelua, kun siirtämällä omia vanhoja huonekalujaan paikasta toiseen.
 Jotakin keksin tuohon naulakkoon. Teen vaikka käsityöpussit kaikille 14 lapsenlapselle ja kudon sukat joka pussiin. Sitten ujutan ne heidän mukaansa. Eikö ole hyvä suunnitelma!
Tämä on herkullisin kuva, mitä voi olla!
Tästä kun katson suoraan tietokoneen yli, näkyy naapurin iso kuusi ja heidän talonsa.
Mutta, "hei nyt mentiin, liehui takki, lensi päästä karvalakki", eli minä menen kirpparille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti