lauantai 7. huhtikuuta 2018

Reunapitsi

Jo jonkin aikaa minulla on pinnan alla kytenyt verestää menneitä aikoja.
Kun odotin nuorinta tytärtäni, istuin kiikussa koko kesän ja virkkasin kaikkiin mahdollisiin pyyhkeisiin reunapitsit. En tokikaan istunut, koska minulla oli jo neljä lasta ja kiireinen yritys hoidettavana, mutta tuntui kuin olisin istunut ja nauttinut ja sitä se oli, koska se oli niin yllättävää ja toivottua. Elin siitä ihanuudesta, että saisin taan lapsen! Työt vähän häiritsivät, mutta muisto on kultainen ja se kesä oli ihana!
 Olen etsinyt sen reunapitsin ohjetta, joka oli mieleisin minun aivoilleni. En ole mistään löytänyt, joten otin yhden pyyhkeen mukaan mökiltä, jossa oli tuo pitsi.
 Moneen kertaan kokeiltuani pääsin tahtiin kiinni ja siinä meni Kokkolan matka rattoisasti, kun nuo maisematkaan eivät oikein viehätä vielä. Tosin pikitiet olivat monin paikoin jo sulana, ainakin raiteet olivat, että ei ollut liukasta.
 Siinä sitä syntyi ja kävimme syömässä ja asioilla ja kotona mökillä jatkoin, tuskin kahville ehti välillä. Mieletön fiilis! Mielettömät nostot! Menneen muisto nostivat suuren ilon pintaan ja istuin itseni kanssa nuoruuden keinussa!
 Väri on vielä sama, kun virkkasin kihlausaikana miehelleni violetin pyyhkeen reunaan pitsin.
On niin karkkiolo ja vesi kieleltä tippuu!

 Reunapitsiin tulee vielä nirkkokerros viimeistelemään ja koristamaan, mutta ei liikaa.
 Nyt täytyy mennä saunaan, mutta minusta tuntuu, että juon kahvia ja jatkan yömyöhään tätä ihanaa
nuoruuden uudistusta! Lähtekää leikkiin mukaan!
Aivan kihelmöi, kun innostuu kuin nuorena!
Iltahämärässä virkkasin viimeisiä reunasilmukoita. Tuntui juhannukselta ja syreeniltä ja nuoruudelta!
Tämän aamun auringonnousussakin oli jotakin niin voimakasta kevään tuntua, että oikein uudet piuhat aukesivat aivoihin! Onneksi jaksettiin taas tämä talvi. Aina päätän, että tämä on viimeinen talvi täällä pakkasessa, mutta elämä ei ole suonut mitään Floridaa eikä Thaimaata meille, mutta toivoa aina saa. Unelmia täytyy olla, kun unelmat lakkaa, lakkaa elämä....

torstai 5. huhtikuuta 2018

Pääsiäinen ohi!

 Taivas ja maa kohtaavat ja ihmisen pienuus tuntuu!
 Käsin kutominen on tosi rentouttavaa ja hauskaa pitkästä aikaa, kun olen koneella neulonut paljon.
 Löysin pääsiäispupun vasta pääsiäisen jälkeen, kun siivosin!
 Aamu ja kahvi on hyvä yhdistelmä.
 100 silmukkaa syntyy hyvä pipo!
 Aamuauringon kultaa on kuvissa.
 Lenkkailein ihanassa auringonpaisteessa kun jäin yksikseni muutamaksi päiväksi.

 Olen virkannut pikku liinoja joka kipon alle puuvillalangasta.

 Sain siivottua ja kohta taas sotken...
 Ransakalisille pastilleille sopiva kippo ja liina langanlopuista.
Perinteisesti me kiersimme järven  siskoni ja hänen miehensä kanssa pääsiäislauantaina ja tsekkasimme kaikki pääsiäiskokot järven ympäri. Kuva on Lakeaharjun huipulta. Tuolla vastarannalla  auringon kohdalla on Karvala ja meidän lomakoti. Uhritulet... Siinä yksi, savun haju kuuluu tunnelmaan.
  Muuten, kun ostin tokmannilta ne kladioluksen sipulit, laitoin ne multaan ja kun tulin eilen, olivat ne jo aika pitkiä. (kuva alla)