lauantai 11. elokuuta 2018

On pakko laittaa tämä, se on niin yliveto

1. Sentähden tulee meidän sitä tarkemmin ottaa vaari siitä, mitä olemme kuulleet, ettemme vain kulkeutuisi sen ohitse. 
2. Sillä jos enkelien kautta puhuttu sana pysyi lujana, ja jokainen rikkomus ja tottelemattomuus sai oikeudenmukaisen palkkansa, 
3. kuinka me voimme päästä pakoon, jos emme välitä tuosta niin suuresta pelastuksesta, jonka Herra alkuaan julisti ja joka niiden vahvistamana, jotka olivat sen kuulleet, saatettiin meille, 
4. kun Jumala yhdessä heidän kanssaan todisti tunnusmerkeillä ja ihmeillä ja moninaisilla väkevillä teoilla ja jakamalla Pyhää Henkeä tahtonsa mukaan? 
5. Sillä enkelien alle hän ei alistanut tulevaa maailmaa, josta me puhumme. 
6. Vaan joku on jossakin paikassa todistanut, sanoen: "Mikä on ihminen, että sinä häntä muistat, tai ihmisen poika, että pidät hänestä huolen? 
7. Sinä teit hänet vähäksi aikaa enkeleitä halvemmaksi, kirkkaudella ja kunnialla sinä hänet seppelöitsit, ja sinä panit hänet hallitsemaan kättesi tekoja; 
8. asetit kaikki hänen jalkojensa alle." Sillä, asettaessaan kaikki hänen valtansa alle, hän ei jättänyt mitään hänen allensa alistamatta. Mutta nyt emme vielä näe kaikkea hänen valtansa alle asetetuksi. 
9. Mutta hänet, joka vähäksi aikaa oli tehty enkeleitä halvemmaksi, Jeesuksen, me näemme hänen kuolemansa kärsimyksen tähden kirkkaudella ja kunnialla seppelöidyksi, että hän Jumalan armosta olisi kaikkien edestä joutunut maistamaan kuolemaa. 
10. Sillä hänen, jonka tähden kaikki on ja jonka kautta kaikki on, sopi, saattaessaan paljon lapsia kirkkauteen, kärsimysten kautta tehdä heidän pelastuksensa päämies täydelliseksi. 
11. Sillä sekä hän, joka pyhittää, että ne, jotka pyhitetään, ovat kaikki alkuisin yhdestä. Sentähden hän ei häpeä kutsua heitä veljiksi, 
12. kun hän sanoo: "Minä julistan sinun nimeäsi veljilleni, ylistän sinua seurakunnan keskellä"; 
13. ja taas: "Minä panen uskallukseni häneen"; ja taas: "Katso, minä ja lapset, jotka Jumala on minulle antanut!" 
14. Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi, että hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on: perkeleen, 
15. ja vapauttaisi kaikki ne, jotka kuoleman pelosta kautta koko elämänsä olivat olleet orjuuden alaisia. 
16. Sillä ei hän ota huomaansa enkeleitä, vaan Aabrahamin siemenen hän ottaa huomaansa. 
17. Sentähden piti hänen kaikessa tuleman veljiensä kaltaiseksi, että hänestä tulisi laupias ja uskollinen ylimmäinen pappi tehtävissään Jumalan edessä, sovittaakseen kansan synnit. 
18. Sillä sentähden, että hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa. 
Hepr. 2

torstai 9. elokuuta 2018

Pukin pajassa kesällä

Hetkessä valmistui ensimmäinen jouluhattu. Jotenkin se on pakko tehdä aina juuri kun kesä loppuu.
Kellarissa täytyi laittaa ovi auki ulos, koska siellä oli niin viileä.
Ulkona oli siis +28°C Kyllä oli vastakkaisia tunteita kuunnella laineitten loisketta ja aistia lämmin tuuli ja kutoa tonttulakkia.
Rakastan tätä Ateljeetani! Sormet ovat syyhynneet jo kauan.
Mukava tehdä jotakin puraisevaa. Helteellä pukin pajassa. Tontut ovat kesälomalla.
Rentouttava ja rikastuttava paikka, jossa voi elää täysin uppoutuneena ja nauttia luovuudesta!
Kesä silti jatkuu. Lämmin tuuli oli ihana iltaan asti. Olin uimassa ja sen jälkeen kokeilin tuota neulekonetta. Kyllä oli mukava ja innostava, heräsi vanha intohimo!
Malta, malta, kuuluu jo vikinä kuoren alta...

Lämmintä +28°C Lappajärvellä

Vihdoinkin sain istuttua paikoilleni niin, että ompelin pitsin kiinni kylpypyyhkeeseen.
Äitin tekemä käsityökori kulkee edelleen mukanani vaikka laiturin päähän.
Niitä on kaksi samanlaista.
 Virkkaaminen on ihanaa!
Puhdas, kirkas, lämmin vesi ja puhdas, kirkas mieli ja taivas!
Lämmin tuuli hyväilee. Kelluskelin kauan taas vedessä, sekä tongin kiviä kauempaa pohjasta.
Se on mukavaa puuhaa ja tulee voimisteltua koko ajan.

keskiviikko 8. elokuuta 2018

Hellekesä purkkiin

Aamulla aikaisin menin laiturin päähän. Virkkasin kynttilälyhdyn alle pienen alusen. Pian alkaa lämpimät elokuu tummat illat ja saa polttaa kynttilöitä laiturilla.
Oli äärettömän kirkas aamu! 
Pienestä se alkaa!
Aurinko ei polttanut aamulla, vaan lämmitti. Tuuli ja lainehti ja se toi viilennystä sopivasti.
Tämä kesä jää erikoisena mieleen: aurinkoa ja lämmintä tuulta ja siniset laineet.

Sitten pikkuliina oli melkein heti valmis.
Kesä on niin vertaamaton!
Kävin välillä hakemassa vesivärit ja maalasin kesän purkkiin: Aurinko ja laineet ja taivas!
Ei uskoisi, että noin kuluneesta vesiväribaletista saa vielä noin puhtaita värejä. Vanhimman pojan kouluaikaiset vesivärit.
Jee! Olen taidemaalari!
Siihen valaisemaan Vapaudenpatsasta!
Aika hupsahti kahteenteoista laiturilla ja sen ympärillä, kun keräsin taas kiviä.
Ne alkaa olla niin vähissä ja pieniä, että taidan hakea uudella haavilla loppuja. Se oli kyllä kallis mutta...

tiistai 7. elokuuta 2018

Punainen matto

Nyt virkkasin kotona tuon lämpimimmän pisteen. Toivottavasti tästä alkaa uusi nousukausi. Alkoi jo ilta hämärtää, kun otin kuvan. Mutta täällä on niin ihana rauha, käsinkosketeltava rauha, että hämärä tuntuu lämpimältä ja lempeältä. Onhan näitä valoisia öitä ollut jo riittämiin.  Syksyn hämärä auttaa luovuuden pintaan.
   Ostin mukavan virkkauslehden. Aamulla aion nauttia siitä. Tulin mökille, koska luvattiin helteitä ja haluan kerätä järvestä kiviä, ennen kuin tulee lunta ja järvi jäätyy. Mitä teen kivillä?
   Jotakin niillä on pakko tehdä, niin viehättäviä ne on!
Niin kirkas sininen taivas ja valoisat pilvet oli, kun lähdimme Seinäjoelta.

maanantai 6. elokuuta 2018

Rakkaus riemuinesi!

Ihmeellisen värinen taivas oli eilen, kun viimeiset vieraat lähtivät ja hiljaisuus laskeutui ja aavistus yksinäisyydestä.
Kuinka monet suloiset hetket vietimme tuon pöydän ääressä kuumana kesänä! Teimme yhdessä ruokia ja puhuimme ja nauroimme. Siunattu paikka!
Haluaisin teistä jokaisen mukaani tänne hiljaisuuteeni rikkaudeksi!
Yksinäisyys kasvattaa ja kurittaa ja luo parhaat ajatukset. Niitä sitten olisi pakko jakaa.
Maa oli autio ja tyhjä ja pimeys oli syvyyden päällä ja Jumalan henki liikkui vetten päällä.(Raamattu)
Jos ei muuta keksi lenkillä, voi poimia yhden kävyn ja tuoda sen keittiöön.
Nuoruuden rouvaystäväni kirjoitti kirjoja. Eräässä kirjassa hän kirjoittaa, että se on taivasikävä.
Se vaiva se on päällä. Mikään muu ei ole lääke tähän vaivaan, kuin katkeamaton yhteys Jumalaan.
Ikävä kaikki ihmisiä, ikävä rakkautta, ikävä Jumalaa.
Jos ei ole kokenut suurta rakkautta, sitä ei voi olla ikävä.
Kosketus Kaikkivaltiaaseen ja olet jäänyt nalkkiin, olet ikuisesti koukussa!
Minulla on ollut äiti ja isä ja mumma, sekä olen synnyttänyt viisi lasta.
Tiedän mitä on rakkaus ja olen siksi rakkaudesta sairas.
Mikä koskaan enää voi maan päällä minut tyydyttää!?
   Tyhjä syli, tyhjä tuoli!
Suolaa ja pippuria. Ja hammasta purren! Minun on löydettävä lapset, minun on löydettävä rakkauden kohde! Minun on saatava elää jollekin, rakkaudelle, Jumalalle!
Illan varjot pitenevät, mutta kipu ei hellitä...
Tuo armon valkokyyhky laskeutuu olalleni ja siunattu rauha ja lohdutus. Hän on minun tykönäni.